Rifò

Rifò

Italian Toscanasta on lähtöisin paitsi kuuluisa slow food -liike, myös hidasta muotia edustava Rifò, joka yhdistää muodin, kiertotalouden ja perinteisen käsityötaidon.

Rifòn nimi tulee verbistä rifare, joka tarkoittaa samaa kuin remake tai redo. Rifò toimii toscanalaisesta Praton kaupungista käsin, jossa pyrkii tekemään kaiken mahdollisimman paikallisesti.

Rifòn ydinajatus on valmistaa laadukkaita vaatteita ja asusteita, jotka on valmistettu kokonaan Pratosta ja sen ympäristöstä kerätyistä kierrätyskuiduista.

Rifò uskoo, että edelleen on mahdollista tarjota käsintehtyjä Made in Italy -vaatteita, jotka on valmistettu kuten ennenkin.

Rifò uusintaa paikallisten käsityöläisten jo yli sata vuotta sitten omaksumaa kierrätysmenetelmää. Rifò on kotiseuturakas ja vahvasti sitoutunut jatkamaan perinnettä. Rifòn tekijät haluavat kunnioittaa traditiota, valmistaa vastuullisia vaatteita ja antaa takaisin yhteisölle, jossa ovat syntyneet. 

Rifòn valikoimaan kuuluu monikäyttöisiä naisten, miesten ja lasten vaatteita. Brändiltä löytyy lisäksi vastuullista lifestyle -valikoimaa kotiin kuten esimerkiksi pyyhkeitä ja pöytäliinoja. 

Rifò uskoo hyvään, jonka haluaa jakaa muiden kanssa. Ihmisiin, tunteisiin, perinteisiin sekä kestävämpään maailmaan, joka kuuluu jokaiselle. Pienillä tavoillaan jokainen voi muuttaa asioiden tilaa.

BRÄNDIN VASTUULLISUUS ivalo.com

IVALO.COM 360 -validointiprosessi avaa jokaisen brändin vastuullisuutta, mikä auttaa sinua löytämään omia arvojasi vastaavia tuotteita. Mittaamme brändin vastuullisuutta kahdeksassa eri kategoriassa.

 

Ei täytä IVALO.COM-kriteerejä

Hyvä

50-59%

Erittäin hyvä

60-79%

Erinomainen

80-100%

TYÖOLOT & PALKKAUS

89%

YMPÄRISTÖVAIKUTUKSET

71%

MATERIAALIT & KUIDUT

85%

LÄPINÄKYVÄ TUOTANTOKETJU

96%

KIERTOTALOUS & KESTÄVÄ DESIGN

100%

YHDENVERTAISUUS & INKLUUSIO

83%

SITOUMUKSET & KÄYTÄNNÖT

92%

VASTUULLINEN Verkkokauppa

93%