Wulf & Supply

Wulfin tarina on oikeastaan Vilin tarina – ja kaikki alkoi siitä, kun Vili oli kaljalla kaverinsa kanssa Helsingissä. Miehet miettivät tulevaisuutta ja toinen teki hullun ehdotuksen: mitä jos muutettaisiin yli 600 kilometrin päähän pohjoiseen kaupunkiin ihan muuten vain. Huvikseen.


Idea kuulosti eksoottiselta, mutta jäi pyörimään Vilin päähän. Hän haki kouluun Ouluun, sattui pääsemään ja muutti pohjoiseen. Jo lapsena Vili oli leikkinyt verkkokauppaa. Hänellä oli jo tuolloin oma verkkosivu; Vilin rakentama kauppa, jossa oli kuvitteelliset tuotteet. Oulussa lapsuuden unelma lähti toteutumaan oikeasti, kun Vili laittoi opintolainarahansa vastuullisen vaatemerkin perustamiseen.

 

Näin Wulf syntyi pohjoisten katuvalojen ja revontulien alla. Brändi on toimittanut asiakkaille katutyyliä vuodesta 2016 lähtien. Vili pitää Wulfia seikkailuna, joka mahdollistaa työskentelyn mielenkiintoisten ihmisten ja yhteisöjen kanssa.

Vastuullisuus Wulfille tarkoittaa tuotteiden pitkäksi suunniteltua käyttöikää ja laatutakuuta asiakkaille. Wulf valmistaa hyvin pieniä tuotantoeriä. Jokainen tilaus pakataan muovittomaan lähetyspussiin.

Wulfin tuotanto käyttää ainoastaan eettisesti toimivia ja sertifioituja tehtaita. Tuotteiden valmistusmateriaali on laadukas GOTS -ekopuuvilla. Vaatteiden printit painetaan Helsingin Töölössä käsityönä.

Wulfin streetwearin design on klassista ja ajatonta katumuotia. Kaikki vaatteet vamistetaan unisex-periaatteella, ja niitä voi käyttää kuka tahansa oman mieltymyksen mukaan.

Kunnianhimoinen vastuullisuuden edistäjä
Läpinäkyvä
arvoketju.
  • Suunnittelumaa, materiaali ja sen alkuperä sekä tuotteen valmistusmaa tunnettu
  • Toimitusketju tunnettu ja tieto toimittajista koottu
  • Toimittajien auditointi
Vastuulliset
materiaalit.
  • Ei turkiksen käyttöä eikä haitallisten kemikaalien käyttöä materiaalien tuotannossa
  • Materiaali: Kestävä / korjattava / kierrätetty / luonnollinen / orgaaninen / helposti kierrätettävä
  • Sertifioitu materiaali
Pienempi
hiilijalanjälki.
  • Energiatehokas tuotanto, tehokas logistiikka
  • Uusiutuvan energian käyttö / lentojen välttäminen
  • Hiilijalanjälki määritelty, suunnitelma päästöjen vähentämiseksi tehty ja kompensointi toteutettu
Kiertotalouteen
suunniteltu.
  • Laadukas suunnittelu ja suunnittelu pitkäaikaiseen käyttöön
  • Ei jätettä tuotannosta / tuotannosta aiheutuva jäte toisen yrityksen käytössä
  • Lisäpalvelut: Korjaus / second-hand / vuokraus / kierrätys
Reilut
työolosuhteet.
  • Ei lapsi- eikä pakkotyövoiman käyttöä, ei turvattomia tai epäreiluja työoloja
  • Elämiseen riittävä palkka ja ihmisarvoiset työajat
  • Eettinen ohjeisto / koulutuksen tarjoaminen
Vastuullinen
verkkokauppa.
  • Palautettuja tuotteita ei polteta tai sijoiteta kaatopaikalle
  • Tuotteet pakataan luonnollisiin tai kierrätettyihin materiaaleihin
  • Ympäristöystävälliset toimitusvaihtoehdot