Article updated on:

The most wanted of March TOP 5

Maaliskuun halutuimmat uutuudet TOP 5

Maaliskuu on tarkoittanut tänä vuonna runsasta auringonpaistetta ja paljaita katuja.

Monet vastuullisen muodin brändit valmistavat vaatteensa pienissä tuotantoerissä - ja osa vasta asiakkaan tilauksesta.

Pienten brändien resurssit ovat rajalliset, ja toisinaan valmistusmateriaalina saatetaan käyttää ylijäämäkangasta. Lisäksi vastuulliset tuotemerkit haluavat tietoisesti välttää ylituotantoa. 

Vastuullisen muodin kysyntä kasvaa

Maaliskuussa useat kevään uutuudet myytiin jo loppuun. Esimerkiksi rakastetut Residuksen megahousut, Kaikon laventelinen kukkamekko sekä Bravan hurmaava cocktailmekko matkasivat vain nopeimmille. 

Jossakin määrin myös kysyntä on päässyt yllättämään. Pandemia sekä kevään uhkaava maailmantilanne ovat saaneet ihmiset lisääntyvässä määrin kääntymään vastuullisesti toimivien yritysten puoleen. 

Paljon uuden sesongin uutuuksia on silti kaupassa – ja lisää tulee joka viikko. Tuoreilla tulokkailla voit harkitusti freesata kevään ja kesän vaatekokoelmaasi. Tutustu kuumimpiin uutuuksiin.

1. Kaiko Tank Midi Dress – Indigo Leo 

Kaikon hihaton pohjepituinen mekko ihanassa Lavender Bloom -kuosissa myytiin sekunnissa, mutta Indigo Leo tarjoilee toisen vaihtoehdon samasta mekkomallista.

Mekko on tehty pehmeän mukavasta 100 % luomupuuvillatrikoosta, ja sen erikoisuus on kaunis avara selkä. Indigo Leo -printissä leikkisät leopardipilkut aaltoilevat vaaleansinistä taustaa vasten.

2. Brava Fabrics - Ischia Parka

Barcelonalaisen Bravan Tencel-parka tuntuu niin hyvältä! Mukava ja ajaton takki piristyy persoonallisilla väreillä: tarjolla on kirkas keltainen ja pehmeä vaaleanpunainen sävy. 

Paitsi värit, myös materiaali tekee Ischiasta täydellisen kesäparkan. Kyseessä on Tencel-lyocellin, puuvillan ja pellavan sekoitus.

3. Lilja the Label – Tuli

Taannoin lanseeratun Liljan Suomessa suunnitellut, Balilla valmistetut uima-asut ovat keränneet paljon fanikuntaa IVALO.COMissa ensimmäisten kuukausien aikana. 

Lilja the Labelin uikkareiden mallit ovat kauniin yksinkertaisia, ja tuotteet on valmistettu ekomateriaaleista.

Tuli-uimapuku sekä bikinit samaa sävyä ovat upeat. Voimakas viileä punainen toimii tyrmäävästi vaalealla pohjoisella iholla.

4. Meller – Dashi

Jokainen trendikkäiden asusteiden ystävä kurkistaa uutuusbrändi Mellerin valikoimaan. Meller on urbaani ja innovatiivinen tyylitaituri Barcelonasta, joka valmistaa kohtuuhintaisia aurinko- ja sinivalolaseja.

Ole suunnannäyttäjä ja pukeudu vaikka Mellerin uuteen haluttuun Dashi-maksimalliin. Katutyyli on nyt isoa.

5. Essen – The Foundation Flat

Melbournessa suunniteltavat premium-nahkakengät saapuivat juuri IVALO.COMiin. Essen-kengät valmistetaan kokonaan käsin Italiassa, Portugalissa ja Espanjassa - ja ne toimitetaan Euroopasta.

Foundation Flat on modernisti muotoiltu versio klassisesta ballerinasta. Slip-on-kengät on valmistettu hienoimmasta italialaisesta nappanahasta, joka vain paranee ja pehmenee ajan myötä.

Minimalistinen tossu onnistuu olemaan hienostuneen tyylikäs ja rennon mukava riippuen asusta, johon haluat sen yhdistää. The Foundation Flatien sävyvalikoima on täydellinen perinteisistä mustasta ja konjakista ajankohtaisiin pastelleihin.