The Natural Edit – The three hit jackets of the spring from Finnish Voglia

The Natural Edit – kevään kolme tähtitakkia suomalaiselta Voglialta

Voglia on valmistanut kestävää suomalaista vaatemuotia vuodesta 1983. Voglia toimii ihailtavan periksiantamattomasti pikamuodin vastaliikkeenä. On ollut kyse sitten 90-luvun lamasta, halpavaateketjujen vyörymisestä Suomeen tai koronapandemiasta; aina tuo suomalainen perheyhtiö on jaksanut tinkimättömästi kantaa ja heiluttaa vastuullisen vaateteollisuuden puhdasta lippua.

Voglian uusissa kevät- ja kesätuotteissa on raikkautta ja ajankohtaista skandinaavista henkeä, mutta samaan aikaan tietty ajattomuuden leima. Se kertoo siitä, että Voglia on tarkoitettu käytettäväksi yli vuosien ja sesonkien. Valittavaksi silloin, kun vaatekaappi kaipaa laatua ja pysyvyyttä.

IVALO.COM ihastui erityisesti muutamiin Voglian takkiuutuuksiin ja suosittelee laatutietoisia kurkistamaan peremmälle näihin kevättakkeihin: kiinnostaisiko vedensininen puuvilla-pellavaparka? Tai ikityylikäs Iris, jota voit käyttää välikausitakkina halutessasi seuraavat 30 vuotta. Entäs monikäyttöinen Abbey-kietaisumekko/takki, joka vie kansainvälisille vesille ja istuu kuin unelma?

IRENE – terveisiä pastellitaivaalta

Pohjoiseen sielunmaisemaan istuu kuin nakutettu Irene-parkatakki, jonka harvinaisen kaunis vedensininen sävy edustaa karun luontomme viileyttä, herkkyyttä ja valoa. Vaaleiden sinisten sävypaletti on kauden ehdoton trendi. Päällysvaatteen melko suurella pinnalla vedensininen on juuri sopivan näyttävä ja persoonallinen.

Luonnolliset materiaalit puuvilla ja pellava istuvat takin väriin ja tuntuvat ihanilta päällä. Irene on viimeistelty vettähylkivällä pinnoitteella. Parka istuu siis monenlaisiin säihin, ja siinä on useita käytännöllisiä yksityiskohtia tilavista taskuista suojaavaan huppuun.

IRIS – klassikko jo syntyessään

Puuvilla-elastaanista valmistettu Iris-takki juhlistaa Voglian historiaa ja taidokkaan suunnittelun perinnettä. Takin design on inspiroitunut useista Voglian vanhoista vaatemalleista vuosikymmenten saatossa.

Iriksessä on paljon ajattomia nappiyksityiskohtia ja ajankohtainen oversize-istuvuus. Myös takin helma on trendikkäästi muotoiltu. Eurooppalaishenkinen takki on täydellinen yhdistelmä nostalgiaa ja nykyaikaa, tyyliä ja käytännöllisyyttä. Saatavilla vaaleassa beigensävyssä nimeltä kalkki.

ABBEY – joka naisen leffamekko

Abbey-mekko/takki näyttää siltä, että se on kotoisin jonkin klassikkoelokuvan tai tv-sarjan kohtauksesta, josta se jää vuosikymmeniksi elämään. Tiedättehän; trenssi kuin Audrey Hepburnilla Aamiaisessa Tiffanylla puhumattakaan Carrie Bradshawn unohtumattomista outfiteista tai Diane Keatonin dandy stylesta Annie Hallissa. Abbey voisi olla yhtä hyvin Melania Trumpin skarpin viimeistellystä lookbookista kuin Catherine Deneuven ranskalaisesta kokoelmasta 70-luvun Rivieralla.

Midimittainen Abbey-kietaisumekko on ommeltu laadukkaasta neuloksesta, joka tuntuu miellyttävältä iholla ja pitää hyvin muotonsa. Tuotteeseen kuuluu irrotettava vyö, jonka voi solmia monella eri tavalla. Mekon kietaisuosassa on nappi- ja hakaskiinnitys. Vaatetta voi käyttää myös kevyenä takkina.

Abbey on valmistettu Ponte Roma -neuloksesta, joka on 49 % kierrätyspuuvillaa, 48 % lyocellia ja 3 % elastaania. Abbey on saatavilla helmenharmaana ja tummana laivastonsinisenä. Kun vedät Abbeyn päällesi juuri sinulle oikeassa koossa, jokin niin sanotusti napsahtaa. Olet elokuvassa!