Marie Beatrice Gade

Marie Beatrice Gaden ei ollut koskaan tarkoitus rakastua korujen tekemiseen, se oli vain yksi elämän sattumista.

Marien alkuperäinen intohimo lapsesta saakka oli ollut vaatesuunnittelu. Hän vietti koko lapsuutensa piirrellen ja suunnitellen erilaisia vaatemallistoja. Opiskellessaan alaa hän alkoi kyseenalaistaa muotimaailman normeja; miksi asioita tehtiin niin kuin tehtiin? Miksei kukaan tee asioille mitään? Miksi me hyväksymme tällaisen?

Muotimaailman arvot eivät kohdanneet Marien omien arvojen kanssa, joten hän päätti, että on oltava parempia keinoja. Ilman, että ylikuormitamme planeettaamme tai tuemme epäeettisiä työoloja.

Eräänä päivänä Marie oli anoppinsa kanssa kävelyllä Lontoossa ja he ohittivat basaarin, jonka eräässä kojussa myytiin Georg Jensenin vintagekoruja. Marien anoppi pysähtyi katsomaan koruja, nosti niistä yhden käteensä ja ehdotti Marielle, että tämähän voisi kokeilla korujen tekemistä.

Ajatus vastuullisten korujen valmistamisesta kiehtoi Marieta siitä päivästä alkaen. Hän opiskeli hopeasepäksi ja oli koukussa koruihin heti ensi tunneista alkaen – näin syntyi korubrändi Marie Beatrice Gade. Marie hakee inspiraatiota koruihinsa minimalismista, japanilaisista origameista, 60-luvun funkkistyylistä, arkkitehtuurista – ja ennen kaikkea luonnosta.

Marie Beatrice Gade on syntynyt halusta luoda kauniita ja vastuullisia koruja, jotka saavat sinut heittämään hyvästit halvoille rihkamakoruille. Minimalistiset korut ovat ajattomia ja käyvät joka asuun ja tilanteeseen.

Kunnianhimoinen vastuullisuuden edistäjä
Läpinäkyvä
arvoketju.
  • Suunnittelumaa, materiaali ja sen alkuperä sekä tuotteen valmistusmaa tunnettu
  • Toimitusketju tunnettu ja tieto toimittajista koottu
  • Toimittajien auditointi
Vastuulliset
materiaalit.
  • Haitallisten kemikaalien käyttö tuotantoketjussa minimoitu
  • Materiaali: Kestävä / korjattava / kierrätetty / luonnollinen / orgaaninen / helposti kierrätettävä
  • Sertifioitu materiaali
Pienempi
hiilijalanjälki.
  • Energiatehokas tuotanto, tehokas logistiikka
  • Uusiutuvan energian käyttö / lentojen välttäminen
  • Hiilijalanjälki määritelty, suunnitelma päästöjen vähentämiseksi tehty ja kompensointi toteutettu
Kiertotalouteen
suunniteltu.
  • Laadukas suunnittelu ja suunnittelu pitkäaikaiseen käyttöön
  • Ei jätettä tuotannosta / tuotannosta aiheutuva jäte toisen yrityksen käytössä
  • Lisäpalvelut: Korjaus / second-hand / vuokraus / kierrätys
Reilut
työolosuhteet.
  • Ei lapsi- eikä pakkotyövoiman käyttöä, ei turvattomia tai epäreiluja työoloja
  • Elämiseen riittävä palkka ja ihmisarvoiset työajat
  • Eettinen ohjeisto / koulutuksen tarjoaminen
Vastuullinen
verkkokauppa.
  • Palautettuja tuotteita ei polteta tai sijoiteta kaatopaikalle
  • Tuotteet pakataan luonnollisiin tai kierrätettyihin materiaaleihin
  • Ympäristöystävälliset toimitusvaihtoehdot