The Knotty Ones

The Knotty Ones

The Knotty Onesin nimi on sanaleikki. Knotty (kuhmuihen) kuulostaa lausuttaessa hieman englanninkielen sanalta ’naughty’ (tuhma). Tämä kuvaa brändiä ja sen perustajia täydellisesti, he ovat kapinoivia ja hieman tuhmia.

The Knotty Onesin perustajat Sandra, Danute ja Akvile reissasivat vuonna 2014 yhdessä Aasiassa. Reppureissunsa aikana he tutustuivat paikallisen kulttuurin ohella muun muassa paikallisiin pikamuotiyritysten tehdastyöläisiin. He olivat järkyttyneitä olosuhteista sekä siitä, että noin 85% tehtaiden työtekijöistä oli naisia.

Heitä suututti se, että köyhissä maissa hyväksikäytettiin heikossa asemassa olevia naisia. Sandra, Danute ja Akvile syttyivät asialle riistoa vastaan. Naiset yhdistivät vahvuutensa ja perustivat maailman kauneimpia neuleita suunnittelevan ja valmistavan The Knotty Onesin. He halusivat työllistää naisia ja maksaa heille kunnon palkkaa. 

Sandra, Danute ja Akvile pitävät tärkeänä sitä, että ovat itse naisia, jotka palkkaavat naisia kutomaan naisille vaatteita. Naisten oikeudet ja sosiaalinen vastuullisuus ovat The Knotty Onesille tärkeitä.

Suurin osa The Knotty Onesin kutojista on syrjäseuduilla asuvia liettualaisia kotiäitejä. Jokainen The Knotty Onesin neule neulotaan käsin vain 100% luonnonmateriaaleja käyttäen. The Knotty Onesin neuleissa voitkin kietoutua Reilun Kaupan puuvillaan, merinovillaan, kierrätysvillaan tai esimerkiksi alpakkaan. The Knotty Ones valmistaa neuleita naisille ja lapsille.

New Yorkissa ja Liettuassa toimiva The Knotty Ones haluaa luoda kestävää muotia, sekä haastaa muitakin yrityksiä vastuullisuuteen. Lisäksi he toivovat, että voisivat innostaa naisia perustamaan yrityksiä.

360 degree

The Knotty Ones Vastuullisuus

IVALO.COM 360 -validointiprosessi avaa jokaisen brändin vastuullisuutta, mikä auttaa sinua löytämään omia arvojasi vastaavia tuotteita. Mittaamme brändin vastuullisuutta kahdeksassa eri kategoriassa.

Ei riittävä

Ei täytä IVALO.COM-kriteerejä

Hyvä

Pass

Erittäin hyvä

Erinomainen

image

Työolot & palkkaus

94%
94%
image

Ympäristövaikutukset

63%
63%
image

Materiaalit & kuidut

85%
85%
image

Läpinäkyvä tuotantoketju

82%
82%
image

Kiertotalous & kestävä design

80%
80%
image

Yhdenvertaisuus & inkluusio

70%
70%
image

Sitoumukset & käytännöt

75%
75%
image

Vastuullinen verkkokauppa

71%
71%